maanantai 3. syyskuuta 2018
Ajopäivä 16
Montpelier - Concord 185 km
Vermontista New Hampshireen, siinä päivän urakka. Herkullisen?? aamiaisen jälkeen jätimme
Hilltop inn motellin taaksemme. Tuollaisten tienvarsimotellien päivät alkavat olla ohi. Rakennukset
murenevat sijoilleen, palvelut ovat kaukana ja huoneet nuhjuisia. Olemme nähneet matkamme varrella kymmeniä tälläisiä motelleja myytävänä tai täysin hylättyinä. Moderni ihminen kun on niin
vaativainen palvelujen suhteen.
Koska päivätaival olisi suhteellisen lyhyt, valitsimme reitin joka kulki pikkuteitä kohti itää. Vermontin kumpuileva ja metsäinen maasto oli mieleen. Välillä maisema tummeni, kun tien molemmin puolin kasvavien puiden latvukset osuivat yhteen ja muodostivat kulkijoille vihrän tunnelin. Satumainen tunnelma! Tie kuljetti meitä kymmenien pikkukaupunkien läpi. Osa kylistä näytti kukoistavan ja osa taas oli parhaimmat päivänsä nähneitä. Uutta rakennuskantaa ei juurikaan näkynyt. Puisten talojen ulkonäkö edusti, keksin tämän juuri, myöhäistä siirtomaa-ajan tyyliä. Moottoritien linjaus oli kai aikoinaan tehty kulkemaan kymmeniä kilometrejä vanhasta tiestä etelään ja tämän jälkeen aika alkoi pysähtyä. Tietä ajaessa tuntui kuin olisi siirtynyt aikakoneella jonnekin 40- 50-luvulle.
Iltapäivän helle otti meidät vastaan Concordissa. Kaupunki on New Hampshiren pääkaupunki ja
hallinollinen keskus. Wikipedian mukaan 40.000 asukkaan kaupungissa 6500 ihmistä työskentelee
osvaltion hallinnossa.
Myöhemmin illalla kävimme syömässä lähi-pubissa...niin, pubi-ruokaa. Paikan nimi oli Cheers!
Baaritiskikin mukaili TV-sarjan kulisseja. Norm ja Frasier loistivat poissaolollaan.
Tässä vielä kuva siitä, miten kotiteatteri asennetaan hotellihuoneeseen. Öitä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti