lauantai 1. syyskuuta 2018

Ajopäivä 14



Kingston - Montreal 300 km

Kingstonin aamu valkeni kirkkaana. Taivas oli pilvetön ja säämies televisiossa lupaili
lämmön kipuavan päivän aikana aina 24:ään asteeseen saakka. Tämä ennuste kävi myös toteen, joten meillä oli otolliset olosuhteet ajopäivälle. Nopeasti nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme takaisin tielle 401. Nyt kun Ontariojärvi on jäänyt taakse, tie seurailee St Lawrence-joen pohjoisrantaa.
Moottoritie on yllättävän rauhallinen, ottaen huomioon, että se on valtaväylä Toronton ja Montrealin välillä. Kolmostie Helsingin ja Tampereen välillä on huomattavasti vilkaampi. Iltapäivällä horisontissa alkoi siintämään Montrealin pilvenpiirtäjät. Isomäen bensamittari sen sijaan piirteli taas nollalukemia. Ajoimme moottorien rampilta alas, tarkoituksena etsiä huoltoasema ja silloin se iski:
Labor day weekend ruuhka! Kaupungin pääkadut olivat totaalisen tukossa. Sadan metrin matkaan saattoi kulua hyvinkin viisi minuuttia ja hälytysajoneuvojen pujottelu liikenteen seassa ei varsinaisesti nopeuttanut etenemistä. Pienellä puhelinjumpalla huoltoasemakin löytyi ja pääsimme jatkamaan matkaa hotellille. Hieman erikoiselta tuntui se, että täällä Torontossa todellakin puhutaan ranskaa ja myös katujen nimet ja kaikki liikennemerkit ja opasteet ovat pelkästään ranskaksi.


Ilman navigaattoria hotellin löytäminen oli jokseenkin haasteellista ja aikaa kului lähes
tunti ruuhkaisilla ja helteisillä kaduilla, ennen kuin hotellin parkkihalli oli edessämme.




Motrealiin tutustuminen jäi hyvin pintapuoliseksi, tai siis ainostaan muutaman korttelin kattavaksi.
Ehkäpä tänne pitää tulla vielä uudestaan, ajan kanssa.






Illallinen The Keg -ravintolassa oli mieluinen. Etanat alkuun ja Surf & Turf pääruoaksi. 
Jäkiruoan virkaa toimmittivat mainiot margaritat. 






 Huomenna palaamme Yhdysvaltain puolelle. Hyvästi jää Kanada, au revoir Montreal!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti