Ajopäivä 13

Toronto- Kingston 266 km

Kun katsoo karttaa, niin luulisi, että Torontosta matka jatkuisi Niagaraan, kohti kuuluisia
putouksia. Retkikuntamme päällystö oli kuitenkin päättänyt toisin. Halusimme nauttia
vielä pari päivää Canada-heimon suurenmoisesta vieraanvaraisuudesta ja asetimme kompassin
suuntiman kohti koillista. Lähdimme Torontosta aamupäivällä ja sukelsimme Don Valley parkwayn
viisikaistaiseen hullunmyllyyn. Ruuhkaista liikenettä ja Toronton nukkumalähiöitä vilisteli näköketässämme lähes tunnin ajan. Reittimme seuraili Ontariojärven pohjoisrantaa. Tie 401 kulkee
juuri sen verran kaukana rannasta, että järveä ei juurikaan näkynyt, paitsi lounasaikaan, kun Poikkesimme motarilta ja ajoimme ruokailemaan Trentoniin. Eversti Sanders järjesti murkinat.

Emme tienneet Kingstonista juurikaan mitään. Se sattui vain olemaan Toronton ja Montrealin
puolessa välissä ja niinpä valitsimme kaupungin leiripaikaksi. Kaupungin keskusta on pieni, mutta
viihtyisä. Eurooppalaiset vaikutteet ovat selvästi aistittavissa. Downtown sijaitsee aivan St Lawrence- joen ja Ontariojärven yhtymäkohdassa. Kaupungista on siis vesireitit sekä Torontoon että Montrealiin. Kaupunkia kutsutaan joskus myös "Limestone Cityksi", koska
valtaosa hallinnollisista rakennuksista on rakenettu kalkkikivestä.

Kyliltä löytyi pubeja ja ravintoloita moneen makuun. Valintamme oli Irkku-pubi (Tir Nan Og) ja kalaravintola (Dianne's). Kumpainenkin täytti odotuksemme.

Homenna siis kohti Montrealia.

Toronto

Toronto - Toronto 0 km


Täänään oli vapaapäivä ajohommista. Tuo 0 km ei ole ihan koko totuus, sillä kävelimme
aika siivun päivän mittaan. Toronto tuo mieleen New Yorkin. Kadut ovat täällä vähän kapeampia
ja downtown on tietenkin pienempi. Kovat huumeet ovat tehneet tehtävänsä ja lähes jokaisessa
kadunkulmassa istuu tai makaa riutunut käyttäjä kerjäten ropoja. Surullista. Kaupunki itse näyttäytyy modernina, lähes futuristisena, korkeine lasitorneineen. Huolimatta kerjäläisistä, Toronto on siisti kaupunki. Tupakoiville on tuhkikset kaduilla ja roskia ei muutenkaan juuri näy. Tässä muutama kuva päiväretkeltä. Huomenna takaisin maantielle.

Ajopäivä 12

Sudbury - Toronto 445 km

Lähdimme matkaan kymmeneltä. Sää oli harmaa ja sateen uhka leijui yllämme.
50 km:n ajon jälkeen sää selkeni ja lämpötila nousi huomattavasti. Oli pakko pysähtyä,
heittää Gore-Texit laukkuun ja vaihtaa päälle farkut ja t-paita.

Kanadan moottoriteillä on jokseenkin naurettavat 100 km/h rajoitukset. Paikalliset ajoivat kuitenkin suurempaa nopeutta ja niinpä mekin yhdyimme tähän rikolliseen puuhaan.

Parin pysähdyksen jälkeen olimmekin jo Toronton liepeillä. Asteita oli 31 ja kosteuttakin ihan kivasti. Ajoimme Downtownin alueelle muistinvaraisesti, pysähdyimme kadun varteen ja kiinnitimme navigaattorin pyörääni. Hotelli löytyi navista ja lähdimme ajamaan kohteeseemme. Mutta, mutta...vaikka hotelli navista löytyikin, niin karttapohjaa ei ollut. Olimmehan ostaneet navin Yhdysvalloista ja siinä oli vain USA:n kartat. Ei se varsinaisesti haitannut, sillä lämmin ilma oli tehnyt tehtävänsä ja imukuppikiinnike irtosi pleksistä. Navi ja kiinnikeimukuppi irtosivat vahdissa ja kumpainenkin otti tuntumaa torontolaiseen asfalttiin. Molemmat löytyivät ja vieläpä ehjinä! Pidimme pikapalaverin. Vietimme tovin puhelimen karttaa tutkien ja ajoimme suoraan hotellille. Kaupungissa kuumuus oli entistä tukahduttavampaa. Hieman hikiset miehistön jäsenet saivat lopulta huoneensa, jossa oli, luojan kiitos, ilmastointi! 

Pikainen siistiytyminen ja miehemme olivat valmiit oluelle ja illalliselle. Olisihan huomenna
ensimmäinen vapaapäivä ajopuuhista. Oh dear!

Ajopäivä 11

Air Dale, Wawa - Sudbury 566 km

Aamulla jätimme hyvin mielin Air Dalen erämaamajoituksen. Uni maittoi hyvin
hiljaisessa ympäristössä. Taisipa olla Seattlen jälkeen ensimmäinen majoitus minne ei kuulunut
AmTrak- junan torven töräykset. Sen torven/ torvien sointu lienee muuten 6/#9? Eli jos C:stä vetäisi, niin C-E-G-A-D#?

Matkaan pääsimme poutakelissä, mutta eipä aikaakaan, kun sade piiskasi miehistöä jälleen armotta.
Näyttääkin siltä, että tähän aikaan vuodesta eteläisessä Ontariossa, lähellä järviä, vaihtoehtona on joko hernerokkasumu tai sade... , excuse my language, mutta kun se vitun Lake Superior ei pysty pitämään niitä nesteitään sisällän.

Sade loppui toki aikanaan, mutta seuraava jännitystarina oli jo tietämättämme tulilla. Reittimme
kulki tietä numero 17. Tämä kyseinen tie kulkee Lake Superior provincial parkin kautta. Olimme lähtiessämme varautuneet siihen, että seuraava bensamittari löytyisi n. 100 km:n säteeltä. Puiston alueella ei ollut kuitenkaan ainuttakaan huoltoasemaa ja seuraavalle mittarille oli matkaa 170 km.
(Tämän kaiken huomasimme vasta kun takaisin kääntyminen ei ollut enää vaihtoehto.) Väitämme  kiven kovaa, että tästä hultoasemien harvasta esiintymisestä ei ollut mitään kylttejä tai varoituksia ennen puistoon ajamista. Hyvä pojat! Vilkuilimme ajotietokoneen näyttöjä ja vertailimme jäljellä olevia kilometrilukuja.
Minulla oli parempi tilanne. Isomäen tilanne näytti toivottomalta: Timo tulisi jäämään tien varteen.
Isomäen ajotietokone alkoi näyttämään nollaa n. 25km ennen huoltoasemaa. Pitkiä minuutteja.
Suunnitema oli valmis. Minä ajaisin asemalle, tankkaisin ja toisin sen jälkeen pari litraa bensaa hyytyneelle motoristille. Onni oli tällä kertaa puolellamme ja Isomäkikin lasketteli viimeiset kymmenen metriä mittarille. Sammunella koneella. Nauratti. Voi stressiä!

Tässä linkki Seattle-Sioux Falls välille: Kartta
Ja tässä Sioux Falls- Sudbury: Kartta2


Saavuimme hotellille ilta viiden jälkeen. Suihku ja sen jälkeen ruokailu lähiravintolassa.
Kohta unille ja huomenna taas itää kohti.

Ajopäivä 10

Thunder Bay - Wawa  540 km

Aamulla lähdimme ajamaan sumuiseen maisemaan. Ajettuamme noin 50 km tilanne paheni entisestään. Näkyvyys oli muutamasta sadasta metristä kahteenkymmeneen metriin, riippuen millä korkeudella ajoimme. Isomäki, joka ajoi tänään keulilla, katosi aika ajoin pyörineen ja takavaloineen valkoiseen seinämään, kuin jättimäisen maitolasin nielemänä. Kyseessä oli ns. merisavu, joka vyöryi järveltä maihin. Vaatteet, visiirit, pleksit ja pyörät olivat läpimärkiä, vaikka pisaraakaan vettä ei satanut. Verenpaine ja syke oli pari napsua korkeammalla kuin yleensä. Tätä piinaa kesti n. 300 km. Kun käännyimme Marathonin jälkeen sisämaahan, niin sää selkeni ja loppumatka sujui vaivoitta.

Tälläiselle matkalle pakatessa miettii mikä on oleellista matkatavaraa ja mikä kannattaa jättää kotiin,
moottoripyörän kyytin kun ei paljoa sovi. Kuvassa olevan hepun varustus oli toista luokkaa. "Pitäisikö otta lentokone mukaan?...Otan! Entä kanootti?...Otan kaksi!"

Tämän päivän majoitus on kaukana valtatiestä, Air-Dalen-resortissa. Aivan huippupaikka.
Siistit huoneet, hyvä ruoka ja ystävällinen henkilökunta. Paikka sijaitsee Whitefish- järven rannalla, Wawasta pohjoiseen. Omistajapariskunta Jennifer ja Martin veivät meidät tunnin ajelulle järvelle, no extra charge! Emme oikein tienneet mitä odottaa tälläiseltä majoitukselta, mutta nyt voin vilpittömästi sanoa, että SUOSITTELEN!

Vähän kuvia:

Ajopäivä 9

Duluth - Thunder Bay 306 km

Perjantai-illan varjot ovat pitkiä. Yltävät pahimmillaan lauantain puolelle.
Niin tai näin, lähdimme ajamaan kohti Thunder Bay:tä aamupäivällä klo 11.
Tie 61 kulkee Lake Superiorin länsirantaa ja järvi on lähes koko ajan näkyvissä.
Upeat maisemat pyyhkivät viimeisetkin unenrippeet silmistä. Kauniita taloja
hyvin hoidetuilla tonteilla. Pienvenesatamien kyltit seurasivat toisiaan, kun tie vei meitä yhä pohjoisemmaksi. Pysähdyimme myöhäiselle aamiaiselle pittoreskiin pikkukaupunkiin, Two Harborsiin. Great Lakes, Suuret järvet ovat nimensä mukaisesti suuria. Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on n. 243000 neliökilometriä. Noin vertailun vuoksi Suomen pinta-ala on n. 338000 nelökilometriä.

Rannalta ei löytynyt hiekkaa, vaan sileäksi hioutuneita pikkukivä. Muodoltaan kivet muistuttivat Amerikan pastilleja. How appropriate!

Teimme pienen mutkan reittiimme ja kävimme pyörähtämässä Suomessa, tai siis Finlandissa.
Noin 5 mailia 61-tieltä länteen sijaitsee pieni kaupunki joka kantaa nimeä Finland. Rauhallinen
kylä. Posti ja pari kuppilaa, siinäpä se. Erään talon lipputangossa liehui sekä Yhdysvaltain että Suomen liput.

Aivan yllättäen sain toimia Road Captainina parillekymmenelle HD-ukolle. Kuuliaisia olivat, eivät
lähteneet keulimaan. Kuvassa jäljessäni ajava Timo ja hänen perässään kypärättömät jengiläiset.

Iltapäivällä vaihdoimme jälleen osavaltioa: Minnesota vaihtui Ontarioon. Bonuksena vaihtui myös valtio. Tupla-bonuksena vaihtui myös aikavyöhyke. Tripla-bonuksena rahayksikkö muuttui Kanadan dollareiksi. Tullimuodollisuudet olivat lähinnä muodolliset ja saavuimme Thunder Bayhin n. klo 17.
Ruokailu sujui leppoisasti Timbers-ravintolassa. Thunder Bayn kekustan tutkiminen jää huomiselle.
Taitaapi tulla elokuvailta ja aikainen yöpuulle meno. Good night!

Ajopäivä 8

Fargo - Duluth 395 km

Kun jätimme Fargon, jätimme myös Pohjois-Dakotan. Kaupungin raja
on myös osavaltion raja. Saavuimme siis Minnesotaan. Maisema muuttui nopeasti.
Lakeudet jäivät taakse ja uudet näkymät tervehtivät matkaajia. Tietä reunusti vuoroin
vehmaat koivikot, vuoroin tuuheat havupuumetsät. Puuston lomasta pilkisteli, milloin
pieni, milloin suurempi vesistö. Maisema polveili hyvinkin hämäläiseen tyyliin.
Vielä kun nenään olisi leijaillut saunan savupiipun tuotos, olisi voinut kuvitella olevansa
kesäisessä Suomi-maisemassa. Tunnetta vahvisti se, että Mississippi-joen vaiheilla oleili
elinvoimainen sääskiyhteisö.

Puolimatkasta alkoi on/off - tihkusade. Hieman lahkeet kastuivat, mutta sade oli niin heikkoa, että miehistö ei vaihtanut edes Gore-Tex-asuja päälleen.

Duluthin hotellin löytäminen oli hieman haasteellista tietöiden takia. Lopulta kuitenkin löysimme
perille, pienen jumpan jälkeen. Miehistön kesken on ollut pientä nurinaa siitä, että päiväannokset
ovat olleet vaatimattomat, tai niitä ei ole jaettu lainkaan. Niinpä päätimme antaa kelpo miehistöllemme iltaloman. Olihan perjantai ja matka osapuilleen puolessa välissä. Nyt kun kirjoitan tätä lauantaiaamuna, idea iltalomasta ei tunnu enää niin kovin hyvältä.

Päädyimme kuuntelemaan paikallisia bändejä paikalliselle katu-festarille. Poliisi oli paikalla, tottakai. Ilta kului leppoisasti päiväannoksia särpiessä. Matkanteko painoi kuitenkin jaloissa ja selässä. Sänky vei voiton jo ennen puoltayötä. Matkamme jatkuu kohti pohjoista ja reitti tulee noudattelemaan Suurten järvien rantaviivaa, sano.

Ajopäivä 7

Sioux Falls - Fargo 390 km

Etelä-Dakota jäi taakse ja saavuimme Pohjois-Dakotaan pilvipoutaisessa säässä.
Vehreys on nyt ottanut vallan maisemassa. Ajoimme sellaisten lakeuksien läpi, joita en
ole koskaan nähnyt. Tunnista tuntiin pelkkää tasaista peltoa. Pohjanmaan lakeudet
vaikuttavat lähinnä vitsiltä näiden sarkojen rinnalla.

Daavid ja Goljat - Moottoripyörä ja Rekka.

Paikallinen moottoritieliikenne poikkeaa omastamme mielestäni eniten siinä,
että rekat ajavat melkoista vauhtia. Moottoriteiden rajoitukset ovat välillä 75 -80 mph.
Rekoille on 65 mph, mutta kiireisimmät kuskit laskettelevat yli 80 mph. Se on aika
erikoinen tunne, kun rekka ohittaa tuolla nopeudella.

Fargon hotellissa pikainen check in ja sitten lähdimmekin kiireisesti katsomaan
paikallista reliikkiä,  The infamous WOOD CHIPPER:iä. Kaupungista todellakin löytyy
se aito ja alkuperäinen.

Myöhemmin vierailimme down townissa, Broadwaylla. Pohjoismainen tunnelma oli
jotenkin selittämättömästi läsnä. Ehkäpä tuota epämääräistä tunnetta ruokki esim. se, että paikallisbussin päätepysäkki näytti olevan NISKANEN.

Illallinen The Toasted Frog ravintolassa. Paikka oli paikallisten suosiossa ja henkilökunnalla tuntui olevan melkoinen kiire ruokkia ja saattaa ulos, että uudet asiakkaat saataisiin ripeästi pöytiin. Ruoka oli kuitenin maittavaa. Myöhemmin illalla katsoimme vielä leffan hotellissa. Aivan oikein, Fargon.

Ajopäivä 6

Chamberlain - Sioux Falls 230 km

Pieni pyrähdys ja olimmekin jo perillä. Sää oli mitä mainioin ja
pysähtelimme taajaan matkan varrella.

Kuvassa eräs miehistön jäsen kalibroi aluksen kronometriä aikavyöhykkeen mukaiseksi.

Myös hengen ravinto on tässä maassa taattu. Pieni kappeli löytyi moottoritien levähdyspaikalta.

Hotellimme on, mitä todennäköisimmin, rakenettu intiaanien hautausmaan päälle (mikäli paikallishistoriaan on luottamista), mutta mitään kovin outoa ei ole tapahtunut. Vielä. Kävimme bongaamassa kaupungin kuuluisat putoukset ja pikkuruisen vanhan kaupungin. Ihan mukava kävelylenkki monen päivän istumisen jälkeen.

Illallinen Wiley's Pubissa. Juuri sopivan tulista chiliä! Pubin wc-järjestelyt olivat vähintäänkin että:
Well, excusez- moi!

Huomenna käännämme keulan kohti pohjoista.